Talvilomaviikolla (vko 8) ainoastaan maanantaina on treenit. Muut vuorot ovat peruutettu.
tammi 27
Uusia vyöarvoja suoritettiin 27. ja 29.1.

Kuvia kokelaista. Kaikki eivät ole kuvassa omasta halustaan tai valokuvauskiellon vuoksi.


Pitkästä aikaa (edellinen koe oli toukokuussa) pääsimme testaamaan taitoja vyökokeissa. Tälläkin kertaa porukka tsemppasi hyvin ja sai venytettyä näyttösuoritusta äärimmilleen. Tarinoita tästä kokeesta syntyi monenlaisia. Kokeen avustajana voin kuvailla osaa tarinoista lyhyesti näin:
– Alun pettymys muuttui loistavalla tsempillä iloksi ja voitoksi.
– Ilolla ja räväkällä aloituksella tilanne muuttui selviytymistaisteluksi kivun ottaen tilanteen hallintaan. Kuitenkin järki, hyvä harjoituspohja ja periksi antamattomuus toi voiton kotiin.
Monella ahkera harjoittelu ja varma tekeminen alusta loppuun viime kaudella näkyi selvästi kokeen menestymisessä positiivisesti.
Kokeet suunnitteli, organisoi ja piti Jutta. Juhani avusti minkä osasi noudattaen Jutan laatimaa suunnitelmaa. Jutalle kokeen pitäminen oli tässä laajuudessaan ensimmäinen kerta ja hänelle myös onnistuminen oli tärkeä askel kohti tulevia haasteita.
Harjoitukset jatkuvat kohti uusia tavoitteita.
Onnittelut uuden vyöarvon suorittaneille!
joulu 14
Harrastusmessut
Osallistuimme harrastusmessuille tiistaina 10.12. Karin kampuksella. Messuilla pääsi tutustumaan paikallisiin seuroihin ja yrityksiin, jotka tarjoavat harrastustoimintaa kaikenikäisille.
Meidän seuraa edusti Sauli ja Juhani. Messupisteellä pääsi kokeilemaan lyöntejä ja potkuja potkumaaleihin. Messutarjouksena tarjosimme ilmaista 2kk peruskurssia 9-vuotiaasta alkaen. Kurssi alkaa maalisuussa.

joulu 02
Jouluvapaa
Jouluvapaa pidetään 19.12. – 7.1.
Viimeinen harjoitus ennen vapaata on keskiviikkona 18.12 ja ensimmäinen harjoitus vapaan jälkeen on keskiviikkona 8.1.2025
marras 17
SYYSKOKOUS
Yhdistyksen syyskokous pidetään perjantaina 29.11. klo 19 Otan monitoimisalilla heti 1h treenin jälkeen. Kokouskutsu on lähetetty myös jäsenien sähköpostiin.
loka 16
Jäsentietolomake korjattu
Jäsentietolomake on ollut viikon-kaksi epäkunnossa ja olemme vaihtaneet lomakkeen uudelle palveluntarjoajalle. Käytämme Google Formsia toistaiseksi. Voitte myös ilmoittaa suoraan sähköpostilla Juhani Liljankolle juhani.liljanko@gmail.com alla olevat tiedot:
Harrastajan tiedot
Etunimi ja Sukunimi:
Syntymäaika (pp.kk.vvvv):
Osoite:
Puhelinnumero:
Sähköposti:
Alaikäisen huoltajan tiedot
Etunimi ja Sukunimi:
Puhelinnumero:
Sähköposti:
Muut tiedot esim, kuvausluvat pyydetään erikseen kun perustiedot ovat saatu.